Pylvästyräkki (Euphorbia trigona) on ehdottomasti yksi suosikeistani. Omistan yli 10-vuotiaan ”Vanhan Rouvan”, joka on venähtänyt vuosien saatossa melkein kaksimetriseksi. Sitä ei ole ripsiäisinvaasiot vaivanneet, eikä se ole ollut moksiskaan, vaikka olen istuttanut sen joskus umpiruukkuun. Multaa ruukkuun ei myöskään ole vaihdettu. Tänä syksynä sain vihdoin ja viimein aikaiseksi vaihtaa sille kunnon pohjareiällisen istutusruukun, sekä ilmavan kaktuksille ja mehikasveille suunnatun kasvualustan. Jos haluat nähdä kuinka kookkaan ja piikikkään tyräkin ruukun vaihto onnistuu, kannattaa piipahtaa somekanavillani (klorofylliterapiaa). Sieltä löytyy reels tyräkin ruukun vaihdosta. Ja ei ollut vaikeaa, koko homma oli tehty puolessa tunnissa. En olisi uskonut. Turhaa pitkitin ruukun ja kasvualustan vaihtoa.

Vaikka pylvästyräkkiä usein luullaan kaktukseksi, se kuuluu itse asiassa tyräkkikasvien (Euphorbiaceae) heimoon. Pylvästyräkillä on pysty kasvutapa, kolmisärmäiset vihreät varret ja pienet soikeat lehdet. Varressa kasvaa myös piikkejä. Kasvin varret voivat kasvaa jopa 2 metrin korkuisiksi, ja vanhemmiten se alkaa haarautua tyvestä. Pylvästyräkin pienet lehdet varisevat pois usein talvikaudella valon vähentyessä – täysin normaali reaktio, joka ei tarkoita välttämättä kasvin huonovointisuutta. Olen huomannut, että antamalla tyräkille talvella lisävaloa sekä ilmavan kasvualustan, se pitää lehtensä, eikä varista niitä pois. Myös kevyt lannoitus innostaa tyräkkiä kasvattamaan keväällä uusia lehtiä.


Hoito – vähemmän on enemmän
Pylvästyräkki on täydellinen kasvi niille, jotka ovat hajamielisiä kastelijoita. Pylvästyräkki viihtyy valoisalla paikalla, jopa suorassa auringonpaisteessa, ja kärsii ennemmin liikakastelusta kuin kuivuudesta.
- Kastelu: Anna kasvualustan kuivua kunnolla kastelujen välillä. Talvella kastelun voi lähes lopettaa ellei kasvilla ole kasvivaloa. Silloin kastelua jatketaan samaan tyyliin ympäri vuoden.
- Valo: Rakastaa valoa – sijoita mahdollisimman aurinkoiseen paikkaan. Menestyy myös puolivarjossa, silloin kasvu on vain hitaampaa.
- Kasvualusta ja ruukku: Pylvästyräkillä on hienot ja pienet juuret. Liikakastelu, märkä ja tiivistynyt kasvualusta mädännyttää helposti pylvästyräkin tyven. Käytä hyvin vettä läpäisevää, ilmavaa kaktuksille ja mehikasveille suunnattua kasvualustaa. Omat tyräkkini kasvavat tässä ja voin sanoa, että viihtyvät!

- Leikkaus: Pylvästyräkkiä kannattaa leikata. Leikkaus aktivoi myös tyräkin versojen haarottumista. Aloita leikkaus jo nuorena, näin saat tuuhean alaosan ja tyräkin muoto on tasapainoinen ja se pysyy paremmin pystyssä. Jos kaipaat apua tyräkin leikkaamiseen, olen tehnyt siitä ohjeen klorofylliterapiaa-somekanaville.


Löytyykö sinulta kotoa trendikäs ja veistoksellinen pylvästyräkki?
t. Emmi DigiGardenista







