Minulla on ollut siroliuska-aralia (Schefflera elegantissima) aikaisemminkin, ja nyt löysin kasvin Brysselistä ruokakaupasta. Pienen siroliuska-aralia oli niin nätti ja hyvinvoivan oloinen, että en tietenkään voinut jättää sitä sinne. Hintakaan ei ollut paha, vain viisi euroa. Nyt kotona on siis jälleen pieni yksilö kasvamassa – ja samalla hyvä syy kerrata, miten sitä hoidetaan kotona.
Valoa, mutta ei paahtavaa aurinkoa
Siroliuska-aralia viihtyy parhaiten valoisassa paikassa, hajavalossa. Se arvostaa kirkasta valoa, mutta voimakkainta suoraa keskipäivän aurinkoa kannattaa välttää. Liian hämärässä kasvu voi muuttua harvaksi ja kasvi saattaa alkaa pudottamaan lehtiään. Suomen pimeän talven aikana mahdollisimman valoisa paikka onkin hyvä valinta, ja tarvittaessa kasvivalosta on apua.
Kastele tasaisesti
Siroliuska-aralia pitää melko tasaisesta kosteudesta, mutta jatkuvasti märässä kasvualustassa se ei viihdy. Anna kasvualustan pinnan hieman kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua ja kastele sen jälkeen kunnolla. Tarkkaa kasteluväliä on vaikea antaa, sillä veden tarve riippuu esimerkiksi valosta, lämpötilasta, vuodenajasta, ruukun koosta ja kasvualustasta. Siksi kalenterin sijaan kannattaa tarkkailla kasvia ja tunnustella kasvualustaa. Jos olet epävarma kastelusta, hanki avuksesi kätevä kosteusmittari. Se kertoo sinulle kuinka kosteaa on ruukun pohjalla, ennen kuin kastelet uudelleen. Muista, talvella kasvu yleensä hidastuu, ja samalla myös veden tarve vähenee. Jos käytät kasvivaloa, voit jatkaa kastelua ja lannoitusta samaan tapaan.
Entäs ilmankosteus?
Siroliuska-aralia pitää tavallista korkeammasta ilmankosteudesta. Etenkin talvella kuiva huoneilma voi aiheuttaa lehtien reunojen kuivumista. Voit ehkäistä sitä seuraavilla tavoilla:
- Sijoita kasvi kylpyhuoneeseen
- Sijoita kasvin viereen ilmankostutin
- Istuta kasvi altakasteluruukkuun, tasainen kastelu auttaa kasvia selviämään vaikka huoneilman ilmankosteus laskisi
Älä sijoita kasvi lämpöpatterin viereen.
Tasainen lämpötila ja kasvurauha
Siroliuska-aralia viihtyy tavallisessa huonelämpötilassa, mutta ei erityisesti pidä kylmästä vedosta tai äkillisistä lämpötilanvaihteluista. Myös suuret muutokset kasvuolosuhteissa voivat näkyä lehtien pudottamisena. Kun kasville löytyy paikka, jossa valo, lämpötila ja kastelu ovat kohdallaan, sen kannattaa antaa rauhassa kotiutua.
Kasvualusta, juuret kaipaavat ilmaa!
Siroliuska-aralia pitää ilmavasta ja hyvin vettä läpäisevästä kasvualustasta. Liian tiivis kasvualusta pysyy helposti pitkään märkänä, mikä ei ole hyväksi juuristolle. Siroliuska-aralian juuret ovat pienet, joten ole varovainen liikamärkyyden kanssa! Siroliuska-aralialle sopii hyvin meidän valmis Ilmava kasvualusta. Se on nimensä mukaisesti rakenteeltaan ilmava, joten erillisiä kasvualustan aineksia ei tarvitse lähteä hankkimaan ja sekoittamaan itse. Myös ruukulla on merkitystä. Pohjareiällisestä ruukusta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois, jolloin juuristo ei jää seisomaan veteen.

Lannoitus kasvukaudella
Keväällä ja kesällä, kun kasvi tekee aktiivisesti uutta kasvua, siroliuska-araliaa voi lannoittaa säännöllisesti (2x kuukaudessa, esim. joka toinen kastelukerta) viherkasveille tarkoitetulla lannoitteella. Talvella valon vähentyessä myös kasvu hidastuu. Silloin lannoitusta voi vähentää tai pitää siitä kokonaan taukoa, jos kasvi ei tee aktiivisesti uutta kasvua.
Voiko kasvia leikata?
Siroliuska-araliaa voi leikata, jos se kasvaa liian korkeaksi tai jos haluat kannustaa sitä haaroittumaan ja kasvamaan tuuheammaksi. Etenkin vähäisessä valossa kasvi saattaa venähtää pitkäksi ja harvaksi, jolloin leikkaamisesta voi olla hyötyä. Paras aika leikkaamiselle on kevät ja alkukesä, kun kasvi on aktiivisessa kasvussa. Pitkäksi venähtäneen verson voi lyhentää puhtailla ja terävillä saksilla sopivasta kohdasta. Leikkauskohdan alapuolelta kasvi voi lähteä tekemään uusia versoja, jolloin kasvutavasta tulee ajan myötä haaroittuneempi. Kerralla ei kuitenkaan tarvitse tehdä suurta muutosta. Varsinkin pienelle kasville riittää maltillinen leikkaaminen, ja hyvässä kasvussa olevaa yksilöä voi muotoilla vähitellen sen kasvaessa.

Leikattuja latva- ja varsipistokkaita kannattaa myös kokeilla juurruttaa sen sijaan, että ne päätyisivät roskiin. Pistokkaasta poistetaan alimmat lehdet ja jätetään muutama lehti latvaan. Pistokkaan voi juurruttaa esimerkiksi vedessä tai ilmavassa, kevyesti kosteassa kasvualustassa. Lämpö ja korkea ilmankosteus auttavat juurtumisessa. Juurtuminen voi olla melko hidasta, joten tässä tarvitaan hieman kärsivällisyyttä. Kaikki pistokkaat eivät välttämättä onnistu, mutta onnistuneesta pistokkaasta saa ajan kanssa kokonaan uuden siroliuska-aralian.
Kuivuneet, kellastuneet tai muuten huonokuntoiset lehdet voi poistaa tarpeen mukaan ympäri vuoden.
Miksi siroliuska-aralia tiputtaa lehtiään?
Siroliuska-aralia saattaa toisinaan ilmaista tyytymättömyytensä pudottamalla lehtiä. Syynä voi olla esimerkiksi:
- valon vähyys, kuiva huoneilma
- kylmä veto tai äkillinen muutos kasvuolosuhteissa.
- Liian märkä tai kuiva kasvulausta
Muutamasta pudonneesta lehdestä ei vielä kannata huolestua. Jos lehtiä alkaa kuitenkin pudota paljon, tarkistaisin ensimmäisenä kasvualustan kosteuden ja juuriston tilanteen sekä sen, saako kasvi riittävästi valoa. Nyt jään seuraamaan, miten tämä pieni brysseliläinen ruokakauppalöytö lähtee kasvamaan 🙂 Ehkä siitä tulee vielä yhtä komea kuin edellisestä siroliuska-araliastani – tai kenties vielä komeampi.
t. Emmi DigiGardenista






