Liljat ovat sipulikasveja, jotka ilmaantuvat puutarhamyymälöihin ja ruokakauppoihin loppukesästä. Silloin näitä ruukussa kasvavia kaunottaria kannattaa ostaa jo kookkaina yksilöinä, ja istuttaa ruukkuun tai maahan. Ruukussa ne ilahduttavat heti kauneudellaan ja sipulin ansiosta talvehtivat ainakin Etelä-Suomessa lämpimällä paikalla talven yli. Seuraavana keväänä ne taas kukkivat ilman sen suurempaa vaivannäköä, eli seuraavien kesien kukinta on turvattu, eikä rahaa uusien hankkimiseen enää kulu. Itse olen kokenut tämän edulliseksi ja vaivattomaksi tavaksi kasvattaa ruukussa ja maassa kukkivia kausikasveja. Minulla onkin ollut ihan ruokakaupasta ostettuja liljoja takapihan ruukussa jo viitisen vuotta. Ja mikä parasta, ne tuntuvat ainakin minulla pärjäävän ilman erityistä huolenpitoa oikein hyvin, sadevesi hoitaa kastelun ja saan itse nauttia kukkaloistosta vuodesta toiseen.
Vinkit helppoon ja vaivattomaan ruukkukasvatukseen:
- Istuta valmiit liljat muhevaan multaan, sekoita mukaan ripaus orgaanista lannoitetta esim. kanankakkaa tai luujauhoa. Käytä kunnon kokoista ruukkua ja muhevaa puutarhamultaa. Huolehdi, että vesi pääsee valumaan ruukussa kunnolla alaspäin, märkyyttä sipulit eivät kestä.
- Kastele aina tarvittaessa. Liljojen sipuleissa on paljon ravintoa, joten se ei hätkähdä pienistä ja kestää hetkellisesti kuivuuttakin.
- Leikkaa lakastunet varret syksymmällä alas ja peitä ruukun pinta Biolanin talvisuojalla ja havuilla. Jos asut pohjoisemmassa, voit nostaa koko juuripaakun pois ruukusta ja valeistuttaa sen puutarhamaahan, josta sen voi keväällä nostaa takaisin ruukkuun kasvamaan.
- Keväällä sipulit voidaan tarvittaessa jakaa. Sipuliin kasvaa pieniä tytärsipuleita tulppaanien tapaan, ja ne kukkivat seuraavana vuonna. Tämän vuoksi jos sipuleita on paakussa paljon, voi niitä keväällä hieman jakaa ja näin emosipuleilla on aina tilaa kasvaa. Keväällä sipuleiden jakamisen ja esikasvatuksen voi tehdä vaikkapa kasvihuoneen suojassa, jos sellainen on. Itse olen pitänyt ruukkuja talon seinustalla, ja en ole siirtänyt niitä mihinkään. Ruukut ovat kukkineet kiitettävästi jo viisi vuotta. Ensi vuonna on varmaan ruukun vaihto ja jakaminen minullakin edessä.
Liljat voidaan myös istuttaa tavalliseen puutarhamaahan. Silloin kannattaa tulppaanien tapaan tehdä kohopenkki, josta sadevesi pääsee valumaan helposti pois. Tulpaanien sipulien tapaan liljan sipulit eivät pidä seisovasta vedestä ja kosteasta maasta. Silloin sipulit mädäntyvät helposti ja kukinta hiipuu.
Upeat ja näyttävät liljaruukut ovat katseenkääntäjiä. Kun istutat ne kevyeen ja muoviseen ruukkuun, saat siirreltyä niitä helposti ja tuotua pihaasi pitkäkestoista väriä ja kauneutta. Syksymmällä sipulikasvin varren ruskettuessa leikkaan sen alas, peitän ruukut talvella havuilla tai talvisuojalla. Onpa sipulit talvehtineet välillä jopa ilman suojaa, vain lumihuppu peittona.


T. Emmi DigiGardenista