8.5.2025

Kalanruotokaktus

Kalanruotokaktus (Epiphyllum anguliger) on viidakko- eli lehtikaktus. Sen leikkisä lehtimuoto on valloittavan kaunis ja kasvi on helppohoitoinen. Ohessa vinkkejä sen hoitoon:

VALO-OLOT JA SIJOITTELU KOTONA: Kasvi viihtyy kirkkaassa valossa, mutta ei siedä kovaa paahdetta. Vinkkejä sijoitteluun kotona:

  • Paras paikka kasville on itä- tai pohjoisikkunan läheisyys. Silloin kasvin voi sijoittaa esim. amppeliin ikkunalle
  • Voit kasvattaa kasvia myös etelän tai lännen puoleisella ikkunalla, mutta silloin kasvia kannattaa suojata kuumimman paahteen aikaan esimerkiksi kaihtimilla tai verhoilla
  • Kasvi viihtyy myös sisemmällä huoneessa kunhan se saa kirkasta ja epäsuoraa valoa

KASTELU: Kalanruotokaktus osaa näyttää hyvin kastelutarpeen, sen lehdet pehmenevät ja hieman rypistyvät. Silloin on hyvä hetki antaa kasville vettä. Kasvi on todella herkkä liikakastelulle, joten kasvi kestää paremmin pienen kuivahtamisen kuin sen, että se saa varmuuden vuoksi liikaa vettä.

Kalanruotokaktuksen uudet versot voivat olla aluksi piiskamaisia versoja, pikku hiljaa ne kasvavat leveyttä ja niihin syntyy siksak-kuviota muistuttava rakenne.

LANNOITUS: Lannoita kasvia miedolla lannoitteella 1-2 kertaa kuukaudessa.

RUUKKU: Istuta kasvi ruukkuun, josta vesi pääsee valumaan pois. Umpiruukussa kasvi mädäntyy helposti. Valitse ruukun materiaali oman kastelutottumuksien mukaan; saviruukussa kastelun tarve on suurempi (lyhyemmät kasteluvälit) kuin muoviruukussa (kosteus pysyy mullassa pidempään).

KASVUALUSTA: Istuta kasvi mehikasveille tarkoitettuun kasvualustaan, se on hyvin valuvaa ja ilmavaa. Oikea kasvualusta edistää juurten hyvinvointia. Meiltä DigiGardenista voi tilata kaktuksille ja mehikasveille tehtyä kasvualustaa, lupaan, että siinä kaktuksesi riehaantuvat kasvuun.

LISÄÄMINEN: Kasvia voi lisätä lehtipistokkaista. Leikkaa lehti kapeimmasta kohdasta irti ja anna leikkauskohdan kuivahtaa. Juurruta pistokas pienessä tilkassa vettä.

DigiGardenin pienessä, mutta laadukkaassa PlantShopissa on myynnissä kalanruotokaktuksia. Olemme vaihtaneet kasville myös uuden istutusruukun sekä kasvualustan.

t. Emmi DigiGardenista